sunnuntai 7. elokuuta 2016

6 / Marjametsässä

Eilen käytiin keräämässä marjoja ja kuvailemassa vähän kasveja koulun kasviota varten. Itse kuvasin kasveja kasviooni, kun niitä vähän vielä puuttui. Muut marjametsään lähtijät sitten keräsivät niitä marjoja. Sää oli hyvä kasvien kuvaamiseen. Ei tuullut, joten kasvit eivät heiluneet ja oli lämmintä. Aurinkokin paistoi kivasti. Yksi huono puoli kuitenkin taisi olla: hyttyset. Kun olin kuvannut tarpeeksi kasveja, oli minulla aikaa vähän kuvata muutakin. Tähän postaukseen laitankin niitä kuvia, joita tuli otettua kasvien kuvaamisen jälkeen.

Kaikki kuvat on otettu kamerallani Olympus E-P5:llä.





















Tästä postauksesta ei sitten yhtään huomaa, minkälaisia kuvia tykkään ottaa. ^^
~ Neeannamari ♥

perjantai 5. elokuuta 2016

5 / 007 - James Bond movies' music themes

Televisiossa tällä hetkellä näytetään James Bond -elokuvia maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 21 Nelosella. Olen nähnyt kaikki elokuvat jo kertaalleen, mutta niitä leffoja vaan jaksaa aina katsoa.
 
Sain idean aloittaa tällaisen postaussarjan 007-elokuviin liittyen. Tässä ensimmäisessä postauksessa listaan kymmenen parhainta Bond-elokuvien tunnusmusiikkia järjestyksessä.
 
MUISTATHAN ETTÄ SE, MISSÄ JÄRJESTYKSESSÄ NÄMÄ TUNNUSMUSIIKIT OVAT ON OMA MIELIPITEENI.
 
Suluissa sen elokuvan nimi, josta musiikki on. Jos elokuvalla on suomenkielinen nimi, sekin on suluissa.
 
1. Skyfall ( Skyfall )
 
 
Kuva on elokuvasta Skyfall.
 
2. Writing's On The Wall ( Spectre )
 
 
Kuva elokuvasta Spectre.
 
3. All Time High ( Octopussy )
 
 
Elokuvasta Octopussy on tämä.
 
4. The Living Daylights ( The Living Daylights, 007 vaaran vyöhykkeellä )
 
 
Kuva on elokuvasta 007 vaaran vyöhykkeellä.
 
5. On Her Majesty's Secret Service ( On Her Majesty's Secret Service, Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa )
 
 
George Lazenby ainoassa tähdittämässään Bond-elokuvassa, Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa.
 
6. You know my name ( Casino Royale )
 
 
Elokuvasta Casino Royale on tämä kuva.
 
7. Die Another Day ( Die Another Day, Kuolema saa odottaa )
 
 
Kuolema saa odottaa -elokuvasta tämä.
 
8. Live And Let Die ( Live And Let Die, Elä ja anna toisten kuolla )
 
 
Tämä on sitten elokuvasta Elä ja anna toisten kuolla.
 
9. Goldfinger ( Goldfinger, Kultasormi )
 
 
Tämä on sitten arvatenkin elokuvasta Kultasormi.
 
10. For Your Eyes Only ( For Your Eyes Only, Erittäin salainen )
 
 
Ja tämä on sitten elokuvasta Erittäin salainen.
 
~ Neeannamari ♥